Petra-kirjojen tekijät

Petra-kirjojen kirjoittaja Eevamaria Halttunen on Dramaforum Oy:n perustaja. 1969 syntynyt Halttunen on teatteritieteen maisteri ja draamapedagogi.

”Petra-kirjat syntyivät halusta lukea lapsilleni iltasaduksi muita kulttuureita ja uskontoja käsitteleviä kirjoja. Luemme iltasadun melkein joka ilta, ja aloin miettiä kuinka mukavaa olisi lukea satuja, joista me kaikki voisimme oppia jotain uutta muista maista ja ihmisten elämästä siellä. Samaan aikaan Irakin sota velloi valtoimenaan tiedotusvälineissä, ja mietin, miten yksipuolisen kuvan saammekaan kyseisistä maista. 
Päätin, että haluaisin tarjota yhteisiin lukuhetkiimme jotain uutta ja opettavaistakin, ja juuri sillä hetkellä muiden kansojen todellinen ymmärtäminen ja kunnioitus tuntui olevan asia, jota maailmamme eniten kaipasi.
Olenkin omakohtaisesti todennut, miten olemalla avoin uudelle, saa kokea iloa ja oivalluksia jokapäiväisessä elämässään. Senkin olen huomannut, ettei mikään oppi mene elämässä hukkaan! Petran kanssa seikkaillessani olen päässyt toteuttamaan sekä teatteritaiteen että diplomatian opintojani tavalla, jota en opiskeluaikoinani olisi voinut kuvitellakaan.”


Petra-kirjat on kuvittanut Anna Härmälä. Hän on syntynyt vuonna 1981 ja opettaa graafista suunnittelua ja sarjakuvataidetta Västra Nylands folkhögskolanissa. Tämän lisäksi Härmälä toimii freelance-kuvittajana, -graafikkona ja -sarjakuvataitelijana. Härmälä on valmistunut Lahden muotoiluinstituutista medianomiksi ja Bergenin taidekorkeakoulusta maisteriksi.

”Pidän kaikenlaisesta kuvan tekemisestä ja tarinankerronnasta. Sarjakuvia on hauska tehdä ja kuvittaminen lapsille on minulle luontevaa. On hauskaa oppia uusia tekniikoita ja tyylejä, maisterin työssäni tutkin keskiaikaista sarjakuvaa. Naivistinen kuvakerronta ja erilaisten kulttuurien tapa kertoa tarinoita kuvilla on mielestäni hyvin kiinnostavaa.” 

Anna Härmälä ja Eevamaria Halttunen
Anna ja Eevamaria.